|
AUTOSUUNNISTUS.NET UUDELLE PALVELIMELLE (18.9.2006)
Tänään se tapahtui! Pienellä joukolla olemme jo pitkän aikaa
koittaneet bongata pientä valkoista rastia etusivun ylälaidasta. Tuo
rasti on merkkinä siitä, että www.autosuunnistus.net
-osoite ohjautuu nyt uudelle palvelimelle.
Entisen, useille ilmaisille palvelimille hajautetun sivuston sijaan
meillä on nyt käytettävissämme 500 megatavua yhtenäistä levytila!
Tuo tila riittää mainiosti mm. valokuvasivuston uusimiseen ja
päivittämiseen. Lisäksi nyt on mahdollisuus tarjota
autosuunnistuksesta myös video-otteita kaiken kansan ihmeteltäväksi.
Ensimmäinen näytillä oleva videopala on Tuomolan Jarmon työstämä
talvinen vauhtipätkä Turengin sprinttipellolta.
Keskustelu uudelle aikakaudelle
Uuden palvelimen kautta käytettävissämme on myös
ohjelmointimahdollisuus. Hietasen Juha on työstänyt ansiokkaasti uutta
keskustelufoorumia jo jonkin aikaa ja nyt se on mahdollista siirtää
uudelle palvelimelle. Siirron ja testauksen jälkeen on aika siirtyä
uudelle keskusteluareenalle toivottavasti entistäkin aktiivisemman
keskustelun myötä.
Kiitos tuesta kaikille Kannonkiertäjille
Nyt onkin oivallinen aika kiittää kaikkia Kannonkiertäjien jäseniä,
jotka omalta osaltaan ovat taloudellisesti mahdollistaneet siirtymisen
ilmaisista nettipalveluista edulliseen, mutta monilta osin huomattavasti
toimivampaan ympäristöön.
Toimivatko kaikki linkit?
Siirron yhteydessä on mahdollista, että joku yli 5.000 siirretystä
tiedostosta sisältää linkkejä, jotka siirron yhteydessä lakkaavat
toimimasta. Mikäli tällaisia linkkejä löydätte, toivoisin viestiä
vaikkapa sähköpostiin ari.uotila (&) nic.fi. Kiitokset jo
etukäteen! |