Tutustumislisenssiuudistuksen tavoite    (11.10.2006)

Kysymys (Ari Uotila):
AKK Motorsportin nettisivuilla julkaistun lyhyen uutisen mukaan liiton hallitus on päättänyt lopettaa kertalisenssien myöntämisen autourheilukilpailuissa.

Hallituksen tiedossa on varmasti ollut se, että tehty päätös tulee pienentämään tiettyjen pienten autourheilulajien kilpailija- ja kilpailumääriä. Näin ollen päätöksen taustalla on epäilemättä ollut muita tavoitteita, jotka on arvioitu näitä vaikutuksia merkittävämmiksi.

Koska päätöksellä on myös ilmeisiä haitallisia vaikutuksia osaan AKK:n alaisista autourheilulajeista, toivoisin, että voisitte mahdollisimman pikaisesti julkaista tehdyn päätöksen taustalla olleet positiiviset tavoitteet. Tällainen tiedottaminen auttaisi ymmärtämään omaa harrastamista vaikeuttavien päätösten taustat ja suomaan sen tuomat hyvät puolet heille, joille ne tämän päätöksen myötä kuuluvat.

Mikäli päätös on helposti perusteltavissa toivoisin saavani nämä perusteet tietooni. Näin voisin osaltani olla viemässä oikeaa tietoa harrastajakentälle, joka ilman erityistä tiedottamista ei uskoakseni välttämättä osaa hahmottaa tehdystä päätöksestä kuin sen huonot puolet.

Vastaus (Jani Backman, AKK-Motorsport ry):
Emme suinkaan ole päättäneet lopettaa kertalisenssien myöntämistä autourheilukilpailuissa. Kuten tiedotteesta ilmenee, on tutustumislisenssillä edelleen mahdollisuus tutustua autourheiluun jäsentenvälisissä-, seura- ja aluekilpailuissa. Ja tutustumislisenssin perimmäinen tarkoitushan on, kuten on aina ollut, tutustua lajiin ja autourheiluun. Edelleenkin tutustumismahdollisuuksia löytyy lähes jokaisesta lajista. Tutustumislisenssin (entinen kertalisenssi) perimmäinen tarkoitushan ei missään nimessä ole ajaa esimerkiksi kansallisia kilpailuja saati arvosarjoja. No, miksi näin...?

Entisellä kertalisenssillä on voinut ajaa kilpaa korkealla kansallisella tasolla niin, ettei ole edes minkään autourheiluseuran jäsen. Tässä on mielestämme ollut ongelma, eikä näin voi jatkua koska valvommehan myös osaltamme jäsenyhdistystemme etua. Kertalisenssillä ajettaessa käytännössä koko kauden ajan, ei vakuutus ole voimassa kuin vain ko. kilpailuiden ajan. Vuosilisenssin lunastaneillahan se on voimassa myös harjoituksissa, ei vain kilpailuissa. Yksi ongelma on ollut myös siinä, että kertalisenssin käyttäjistä ei jää minkäänlaista jälkeä rekistereihimme. Olemme joutuneet esimerkiksi sanktioimaan kertalisenssin käyttäjiä (käytännössä erilaisten sarjojen kuljettajia) rikkeistä, mutta koska he eivät näy rekistereissämme eivätkä kuulu seuroihin, emme pysty millään tavalla kontrolloimaan tilannetta.

Jos pidämme autourheilua vakavasti otettavana urheiluna, tulee kuljettajilla olla tutkinnot ja lisenssit kunnossa aivan kuten muissakin urheilulajeissa, eikä vähiten turvallisuussyistä (esim. endurance). Lisäksi kun tiedämme ne yksilöt ketkä lajiamme harrastaa, pystymme takaamaan heille myös tarvittavat ja jatkossa yhä kehittyvät jäsenpalvelut. Esimerkkinä tästä voisin heittää yhden toisen lajiliiton, jolla on saman verran jäseniä kuin meillä, mutta lisenssiharrastajia on vain 10% jäsenistöstä koska suuri osa harrastaa kertalisenssillä. Tästä seurauksena on se, että heillä ei ole mahdollista tuottaa esim. jäsenlehteä koska järjestelmiin rekisteröityneiden harrastajien määrä on häviävän pieni.

Korostan, että muutamista epäilyistä huolimatta taustalla eivät ole taloudelliset syyt vaan puhtaasti nämä edellä mainitsemani seikat. Enkä ymmärrä talouteen vetoamista myöskään kilpailijan näkökulmasta. Harrastajat pääsevät edelleen osallistumaan esimerkiksi autosuunnistuksessa aluekilpailuihin. Jos aiemmin on ajanut vaikkapa autosuunnistuksen SM-sarjan kertalisenssillä, on siitä koitunut kustannuksia 4x14€=56€. Ero peruslisenssiin on ollut 16€. Enpä näe että tämä vanha satanen kaudessa on kynnyskysymys vaikkapa siinä suhteessa, että vakuutus on koko kauden voimassa.

Olen tekemässä pientä artikkelia aiheesta seuraavaan jäsenlehteemme.

Autourheiluterveisin,
Jani Backman