Autosuunnistuksen vuosikirjalle haetaan tekijöitä  (7.12.2006)

Viisi edellistä autosuunnistuksen vuosikirjaa tehnyt Pekka Virtanen erotettiin AKK-Motorsportin AS-lajiryhmästä, joten vuosikirjalle haetaan uutta tekijää.

AKK-Motorsport on lupautunut edellisten vuosien tapaan kustantamaan autosuunnistuksen vuosikirjan. Vuosien 2001–05 AS-historiikit yhdessä taittaja Jarmo Vehkakosken kanssa tehneen Pekka Virtasen liiton toiminnasta esittämä kritiikki ei miellyttänyt liiton hallitusta, joten talkootyönä toteutettavalle julkaisulle haetaan nyt uutta kokonaisvastuullista tekijää.

Työstä ei makseta korvausta kuin korkeintaan taiton ja painamisen osalta. Tekijä on velvollinen huolehtimaan myös julkaisujen jakelun seuroille ja kisajärjestäjille talkooperiaatteella. AS-julkaisun pitää olla jaossa kauden 2007 alkaessa.

Jaska Vehkakoski ei välttämättä ole kiinnostunut hoitamaan julkaisun taittoa ja painokuntoon laittoa, mikäli tekijäksi ei ilmaannu Virtasen tapaista toimitustyön ammattilaista.

Pekka Virtanen on tehnyt vuosikirja 2006:n eteen hiukan alkutyötä, ja häneltä saa myös pohjamateriaalia. Mm. arvokisajärjestäjien yhteystiedoissa on kuitenkin vielä paljon puutteita, joten tietoa saa toimittaa lajiryhmän puheenjohtajalle Pasi Kekkoselle ( pasi.kekkonen@nokia.com ).

AS-vuosijulkaisun teosta kiinnostuneet: laittakaa ”työpaikkahakemuksenne” vielä tämän vuoden AS:n lajipäällikkönä toimivalle Jari Saariolle ( jari.saario@akk-motorsport.fi ) mahdollisimman pikaisesti.