Kanta-Hämeen AS-sarja alkaa 16.5.    (8.5.2006)
Hämeenlinnan ympäristössä ajetuilla suunnistusajo- eli ST-tapahtumilla 60-luvulla käynnistynyt ja sen jälkeen vuodesta toiseen pyörinyt autosuunnistuksen kesäinen harjoitusajosarja pyörähtää tämän kauden osalta vauhtiin ensi tiistaina 16.5. kello 18.30 alkaen.

Kanta-Hämeen AS-sarja-avausta isännöi Hämeenlinnan eteläpuolisilla alueilla Ahveniston Autourheilijat. Sarja laajenee tänä vuonna Forssaan, missä ajetaan FoSUA:n kisa 15.8.
Miemalan Essolta käynnistyvän sarja-avauksen jälkeen ohjelmassa ovat kevätkaudella Valkeakosken–Toijalan Seudun UA:n (23.5.), Lopen UA:n (30.5.) ja Riihimäen UA:n (6.6.) osakilpailut. Sarjan syyskauden avaus ajetaan Lammin UA:n isännöimänä 8.8. AS-sarjan viimeiset harjoitusajot järjestävät Turengin AUK (22.8.) ja Hyvinkään UA (29.8.).

Sarjan loppupisteisiin lasketaan kunkin kilpailijan viisi parasta sijoitusta. Harjoitusajoissa löytyy kilpailuluokat aloittelijoista aktiivikisaajiin eli siviiliautoista turboihin. Missään kilpailuluokassa ei vaadita erityistutkintoa, ja kartanlukijaksi sopii hyvin myös alle ajokortti-ikäinen henkilö.

Aloittelijoita varten on kisapaikoilla tarjolla koulutusta, eikä aloittelijaluokan reitillä tarvita erikoisvarusteltua autoa tai mittareita/laskimia. Harjoitusajot kestävät 1–2 tuntia, ja niillä on mittaa 30–50 km.

Kunkin harjoitusajon osallistumismaksu on 10 euroa/pari. Järjestäjät palkitsevat luokkien parhaat kuljettajat ja kartanlukijat kauden päätyttyä palkintorahastoon keräämillään varoilla.

Lisätietoa sarjasta ja AAU:n kisasta antaa Pekka Virtanen (050 414 4303 – pekka.virtanen@a-lehdet.fi). Sarja-avaukseen on suotavaa ilmoittautua 14.5. kello 18 mennessä Virtaselle.