| Kanta-Hämeen AS-sarja alkaa 16.5. – koulutusta tarjolla jo
29.3.
Kanta-Hämeen autosuunnistussarja on laajentunut Forssaan saakka. Kevään kisojen päivämäärät ovat muuttuneet ennakkotiedosta. Sarjan koulutus toteutetaan jo keskiviikkona 29.3. Ahveniston AU:n järjestämän Opiskelijoiden ÄSTEE Turnajaiset -kisan yhteydessä. Hämeenlinnan ympäristössä 60-luvun loppupuolelta alkaen pyörinyt autosuunnistuksen kesäinen harjoitusajosarja pyörähtää tämän kauden osalta vauhtiin tiistaina 16.5. Sarjan avauskisa on siirtynyt viikolla aiemmin ilmoitettua myöhäisemmäksi, koska Riihimäen UA oli pakotettu siirtämään omaa kisaansa. Sarja alkaa tuttuun tapaan Ahveniston AU:n kisalla – mutta tänä vuonna AAU ei järjestä kolmen edellisen kauden tapaan kahta osakilpailua, sillä uudeksi kisajärjestäjäksi on tullut Forssan Seudun UA. Ennen kesälomakautta kahdeksasta sarjakisasta ajetaan neljä – loput neljä kisaa ajetaan viikon välein 8.8. alkaen. Valkeakosken–Toijalan Seudun UA:n kisa on 23.5., Lopen UA:n 30.5., RiiUA:n 6.6. (tämä muutos vaikuttaa myös AKK-Motorsportin Hämeen alueen C-luokan aluemestaruussarjaan), Lammin UA:n 8.8., FoSUA:n 15.8., Turengin AUK:n 22.8. ja Hyvinkään UA:n 29.8. Sarjan säännöt ovat pysyneet suunnilleen ennallaan, mutta automaattisen emit-ajanoton käyttö on nyt sallittu. Tällä miehittämättömällä ajanotolla tultaneen ajamaan Valkeakoskella ja Forssassa. AS-sarjaa pyörittävien kahdeksan seuran edustajat järjestävät lajista kiinnostuneille koulutustilaisuuden ja koulutusajon Hämeenlinnassa keskiviikkona 29. maaliskuuta kello 18 alkaen. Maksuton koulutus järjestetään samassa yhteydessä AAU:n järjestämän Opiskelijoiden ÄSTEE Turnajaiset -harjoitusajon koulutuksen kanssa. Koulutuksen jälkeen osanottajilla on mahdollisuus ajaa helppo, hyväpohjaisille piha- ja katualueilla rakennettu harjoitusajo. Harjoitusajon kymmenen euron osanottomaksut menevät AAU:n kanssa yhteistyötä tekevälle Hämeenlinnan ammattikorkeakouluopiskelijat HAKO ry:lle. Tapahtuman keskuspaikka on valtateiden 3 ja 10 risteyksen tuntumassa oleva Hattelmalakeskus eli Visamäkikampus. Koulutus ja harjoitusajon lähtö/maali ovat kampuksen B-rakennuksessa osoitteessa Visamäentie 35 B. Sekä opiskelijoiden että ”siviilien” AS-harjoitusajoon on vielä mahdollista ilmoittautua, ja myös paikan päällä tapahtuva ilmoittautuminen on mahdollista. Koulutuksen ja harjoitusajon yhteyshenkilö on Pekka Virtanen (pekka.virtanen@a-lehdet.fi – 050 414 4303). Autosuunnistuksessa kuljettajalla pitää olla ajokorttia ja autossa katsastusleima voimassa, mutta kartanlukijalle ei aseteta edes alaikärajaa, joten laji sopii hyvin perheharrastukseksi. Koska kyseessä on harjoitusajosarja, järjestäjät panostavat aloittelijoiden E-luokassa ajourien laatuun ja kartanluvun helppouteen. Kaikissa sarjan kilpailuluokissa kilpaillaan sekä osakilpailujen palkinnoista että syksyllä jaettavista sarjapalkinnoista. Osanottomaksu on kaikissa luokissa 10 euroa/pari/kilpailu. |