| Sprint Hämeenlinna-AS:een mahtuu vielä mukaan
(26.1.2006)
Autosuunnistuskausi 2006 alkaa Hämeenlinna seudulla ensi lauantaina 28. tammikuuta Ahveniston Autourheilijoiden isännöimällä Sprint Hämeenlinna-AS:lla. AAU:n kisaan mahtuu vielä mukaan muutama jälki-ilmoittautunut.
Ahveniston AU:n järjestämä Sprint Hämeenlinna-AS avaa paitsi kantahämäläisen AS-kauden myös lajin talvisen sprint-sarjan.
Tänä vuonna jo yhdeksännen kerran järjestettävän AS:n sprint-sarjan toinen osakilpailu ajetaan helmikuun alussa Satakunnassa Kiikoisissa, mutta muuten sarja keskittyy Janakkalan ympäristöön: Turengin AUK järjestää sarjan kolmannen ja neljännen kisan lauantaina 25.2., ja sarjan päätöskisa ajetaan Hyvinkäällä 11.3.
Sprint Hämeenlinna-AS on Jarno Laineen ja Pekka Virtasen rakentama vauhtikisa, jossa ajetaan viisi vauhtijaksoa erittäin pienellä alueella kisaa varten aurattuja polkuverkostoja hyödyntäen.
AAU:n pika-AS:een osallistuu yli 60 paria. Alimman eli C-luokan parit lähtevät matkaan Ryttylästä kello 16 alkaen, kun ylimpien luokkien kisaajat lähtevät kisaurille kello 17.30 alkaen kahden minuutin välein.
C-luokassa on vielä neljä vapaata kilpailijapaikkaa. M:ssä tyhjiä paikkoja on kolme, A:ssa ja B:ssä kaksi. Vauhdikkaaseen lauantaiajeluun mielivät ottakoot yhteyttä Pekka Virtaseen (050 414 4303 - pekka.virtanen@a-lehdet.fi). |