AKK:n vetoomusoikeuden ratkaisu     (8.3.2008)

Kyrön ajon cup-luokan tulokset ovat olleet kohta kuukauden päivät epävirallisia. Cup-luokassa toiseksi sijoittunut Lapuan UA:n pari Jukka Viljanen - Jaakko Viljanen teki vetoomuksen kilpailun tuomariston päätöksestä hylätä vastalause, jossa vaadittiin kilpailukortissa olleesta, asemamiehen merkintää edeltäneestä tyhjästä rivistä annetun 600 virhepisteen mitätöimistä.

Perjantaina 7.3. kokoontunut AKK:n vetoomusoikeus päätti pitkään pohdittuaan ja kuunneltuaan vastalauseen tehneitä, kyseisen kilpailun tuomariston puheenjohtajaa, AS-lajiryhmän puheenjohtajaa sekä kutsuttua todistajaa, että vetoomus hyväksytään.

Suurennuslasin alla olivat sääntöpykälät 10.13., jossa luetellaan virhepisteiden määräytymisperusteet ja toisaalta 40.10., jossa säädetään, että kilpailija on vastuussa asemamiehen tekemän merkinnän oikeellisuudesta. Tässä tapauksessa ne olivat ristiriitaisesti tulkittavissa. Kyseessä todettiin olevan linjaratkaisu, johon tuomaristo oli ottanut selkeästi perustellun kannan. Todettiin, että sääntöpykälä 10.13. sanoo nimenomaan "kilpailijan jättämä tyhjä rivi", syystä että sillä pyritään estämään vilpin tekeminen. Lisäksi todettiin, että Kyrön ajon tapauksessa Viljaset eivät omalla toiminnallaan pyrkineet epäoikeutettuun etuun. Myös asemamiehen kanta jättää tyhjä rivi oli perusteltu; leimasimen yksi piikki oli parisen milliä seuraavan, nyt tyhjäksi jääneen rivin puolella, joten ei ole voinut myöskään asemamiehelle olla täysin selvää mikä tässä tapauksessa on ensimmäinen vapaa rivi, johon merkintä olisi pitänyt tehdä.

Vetoomusoikeuden virallinen ratkaisu on nähtävissä AKK:n sivuilla ensi viikon aikana.

Kyrön ajon cup-luokan voitti siis Jukka Viljanen-Jaakko Viljanen, toiseksi sijoittui Timo Heikkilä-Mikko Heikkilä. Muihin sijoihin tehdyllä päätöksellä ei ole vaikutusta.