TA-RengAS I siirretään! (15.1.2008)

Vettä tulee taivaan täydeltä ja routa sulaa eli joudumme valitettavasti
nostamaan kädet ylös ja luovuttamaan luonnonvoimien edessä. Samaa mieltä
kanssamme tuntuvat olevan myös maanomistajat, joten muuta mahdollisuutta
ei jää kuin siirtää kilpailu toiseen ajankohtaan. JOS ja isoilla
kirjaimilla, JOS ensi viikolla pakastaa reilusti niin kuin ennusteet
kertovat, ajamme viikon päästä lauantaina eli 26.1.2008.

Pyrimme tiedottamaan asiasta viimeistään ensi viikon keskiviikkona.
Ilmoittautumiset pysyvät voimassa sellaisenaan, mutta jos joku ei pääse
mukaan muutettuna ajankohtana, ilmoittautumisen voi perua KITIssä.
Ilmoittautumisen mahdollisuus on avattu sinne uudelleen. Muutokset tai
peruutukset voi toki ilmoittaa myös 040-5454942 tai
jari.koivisto@surffi.net.

Pahoitellen Forssassa 15.1.2008

Kilpailun johto/FoSUA