Talvisarjan mestaruudet ratkeavat Lapualla     (13.2.2007)

Hanaa! -Talvisarjan mestaruuksista käydään tulevana viikonloppuna tiukkaa taistoa lähes joka luokassa. Vain M-luokan mestarit ovat ennen päätöskilpailua selvillä. kaikkiin osakilpailuihin osallistuneiden kesken arvottavan 200 € bensalahjakortin arvonnassa on vielä mukana 43 kilpailijaa. Mikäli olet osallistunut kaikkiin osakilpailuihin, tarkasta löytyykö nimesi arvontalistalta.

C-luokka
C-luokan mitalitaistelu on tiukka ja mielenkiintoinen. Sarjan ykkössijassa tiukimmin ovat kiinni Jukka Pumperi ja Tommi Leppänen (JSAST). Talvisarjan voiton voi heiltä viedä ainoastaan toisen osakisan voittaneet Ari Viholainen – Mikko Peltonen (VaToSUA). 

Muillekin mitaleille on tunkua. Mahdollisuudet mitaleille ovat myös VaaSAS:n kilpailijoilla Matti Jaaksi ja Arto Malkakorpi (kilpailevat eri autokunnissa), Timo Heikkilä – Mikko Heikkilä (LaihUA) ja Hannu Halme – Jarno Halme (FoSUA). 

B-luokka 
B-luokan sarjajohdossa olevat parit eivät ole ilmoittautuneet viimeiseen osakilpailun lainkaan. Näin ollen paikkakunnan omilla pareilla Ristikangas – Ristikangas ja Kurunsaari – Välkkilä on onnistuessaan mahdollisuus nousta sarjassa kolmen parhaan joukkoon. B-luokassa erityinen mielenkiinto kohdistuukin siihen, tuoko kotikisa tullessaan onnea vai liikaa menestyspaineita.

A-luokka
A-luokan voittokamppailu käytäneen UFAK:n parin Reijo Heikkilä – Iiro Rousku ja tällä kerralla Esa Ilomäen kanssa kilpailevan Jari Vuorisen (JSAST) välillä. Osakisavoiton myötä mahdollisuus sarjavoittoon on vielä NaSU:n parilla Hannu Lehtimäki – Ari Uotila. 

Mitaleille on lisäksi erinomaiset mahdollisuudet LaihUA:n parilla Hannu Rosendahl – Ari Ketola, tasaista sarjaa ajavalla KySUA:n parilla Markku Kannisto - Jukka Saarenvalta sekä TerUA:n parilla Ilkka Sinivuori – Petri Ojanen. Näin ollen yli puolella päätöskisaan osallistuvista A-luokkalaisista on mahdollisuudet Talvisarjassa mitaleille.

M-luokka
M-luokassa Talvisarjan voitto ratkesi suoraan kahdessa ensimmäisessä kilpailussa. Autosuunnistuksen hallitseva Pohjois-Euroopan NEZ-sarjan mestaripari Riku Bitter – Stefan Åstrand latoi sekä Forssassa että Turengissa taululle tulokset, joihin muilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. 

Himmeämmistä mitaleista käydään sen sijaan edelleen tiukkaa taistoa. Karttureista Jari Kulmala on vahvimmin kiinni hopeamitalissa. A-luokan tapaan yli puolet viimeiseen kisaan osallistuvista omaa ainakin teoreettiset mahdollisuudet mitalisijoille Talvisarjan kokonaispisteissä.

Junnusarja
Yhteisiältään 60 vuotta tai alle olevien kilpailijaparien Junnumestaruus on varmistumassa C-luokan voittokisaa käyvälle VaToSUA:n parille Ari Viholainen – Mikko Peltonen. Junnusarjassa ennen päätöskisaa kakkosena oleva LapUA:n pari Jukka ja Jaakko Viljanen on ilmeisesti mukana järjestelytehtävissä eikä näin ollen ole mukana voittotaistossa.

Joukkuekilpailu
Lapualle ilmoittautuneiden listan perusteella Talvisarjan joukkuekilpailu voi ratketa jo lähtöviivalla. Sarjajohdossa oleva ja viimeisen osakisan järjestävä LapUA on järjestelytehtävien lisäksi löytänyt starttiviivalle täyden suunnistusjoukkueen. Mikäli kaikki ilmoittautuneet LapUA:n kilpailijat selviävät reitin läpi, saavuttavat he tavoittamattoman pistemäärän.

Kakkossijasta käydään sen sijaan tiukka taisto. JSAST on suurin ehdokas kakkossijalle. JSAST:n lyöminen kakkossijalta edellyttäisi muiden täydellistä onnistumista ja heidän epäonnistumistaan. Käytännössä sarjan kolmossija ratkaistaan NaSU:n, UFAK:n ja VaToSUA:n kesken. LapUA:ta lukuun ottamatta muilla mitaliehdokkailla on päätösosakilpailussa joltain osin vajaa joukkue, joten mahdolliset jälki-ilmoittautumiset voivat vielä muuttaa voimasuhteita. 

 >> Talvisarjan kotisivut

Joukkuekisan ilmoittautumistilanne (lähtöluettelo12.2.)

Kulj. Kart. YHT.
FoSUA 5 5 10
LapUA 5 4 9
JSAST 6 3 9
LaihUA 4 4 8
VaaSAS 3 3 6
NaSU 3 3 6
VaToSUA 2 3 5
UFAK 2 2 4
HyUA 3 1 4
AL-Oulu 2 2 4
KvanUa 1 2 3
TerUA 1 1 2
RauUA 1 1 2
PokyUA 1 1 2
OFK-125 1 1 2
NNSB 1 1 2
LohUA 1 1 2
LMM 1 1 2
LamUA 1 1 2
KySUA 1 1 2
Kurikan UA 1 1 2
Jurvan UA 1 1 2
EPUA 1 1 2
AL-Härmä 1 1 2
SaloUA 1 1
PunMK/UA 1 1
PSAS 1 1
MikUA 1 1
KiikoisAS 1 1
KangUA 1 1
CCR 1 1
ALTI 1 1
AL-Lohja 1 1
AAU 1 1

 >> Talvisarjan kotisivut