Kanta-Hämeen AS-sarjan avauskisassa yli 50 paria (23.5.2007)

Autosuunnistajat aloittivat yhdeksästä osakilpailusta muodostuvan Kanta-Hämeen AS-sarjan Ahveniston Autourheilijoiden kisalla. Samassa yhteydessä AAU järjesti myös opiskelijoiden Loppukapina-mestaruuskilpailun, jonka seitsemästä osanottajasta kolme osallistui myös AS-sarjakisaan. Sarja-avaukseen osallistui järjestäjää ilahduttanut määrä kilpailijoita: vaativia suunnistuskuvioita lähti selvittämään peräti 54 paria.

Kahden kilpailun järjestäminen samanaikaisesti edellytti ratamestari Pekka Virtaselta hiukan tavanomaista enemmän suunnittelutyötä – joka osoittautui lähes turhaksi, sillä yksikään opiskelijakisaan osallistunut pari ei halunnut kilpailla AS-sarjan aloittelijaluokan pisteistä. Tämä olisi ollut mahdollista, vaikka opiskelijat ja C-luokka ajoivat kaksi kisajaksoa pidemmän kisan kuin aloittelijoiden E-luokka.

Opiskelijakisaan osallistuneet C-luokitellut parit järjestäjä siirsi suoraan Kanta-Hämeen AS-sarjan C-luokan tuloksiin, ajoivathan luokat saman kisan samoilla nopeuspyynneillä. E-luokka ajoi OC-luokkien reitin jättäen väliin sekä Kalpalinnan että Harvialan jaksot. Koska nämä jaksot alkoivat joko JAT-asemalta tai AT:lta, pidemmän kisan ajaneille pareille olisi saatu E-luokan tulos jättämällä pois laskuista muutaman AT:n pisteet sekä ”ylimääräisillä” jaksoilla mahdollisesti kadonneet reittitarkastusasemat.

50–70 kilometriä suunnistusta
Opiskelijoiden Loppukapinan ja AS-sarjan alimpien luokkien (E ja C) kilpailukeskuksena toimi Hattelmalakeskus eli Visamäkikampus. Ylimmät luokat starttasivat matkaan vanhan kolmostien varrelta Miemalan Essolta eli Vilin Bensikseltä. Tällä järjestelyllä AAU takasi sen, ettei kilpailun maalipaikalla tarvinnut pantata kisapapereiden esillepanoa.
Poikkeavasta lähtöpaikasta huolimatta kilpailun kolme eritasoista reittiä noudattelivat samoja linjoja. M- ja B-luokka kävivät avausjakson aluksi hakemassa tuntumaa Viralan kuuluisalta autosuunnistusstadionilta, mutta muuten MB:n ja C:n kisa eteni samalla kaavalla – aloittelijathan jättivät pari jaksoa väliin. C:n suunnistuskuviot olivat yhteisistä aluista huolimatta selvästi helpommat kuin MB:n.

AS-sarja-avauksen kuusi kisajaksoa muodostivat lenkin, jolla oli pituutta E:ssä noin 50 km, C:ssä noin 60 km ja MB:ssä noin 70 km. Tähän suunnistusurakkaan oli varattu aikaa reilut pari tuntia. Eli kyseessä oli harjoitusajon hinnalla myyty aluekilpailu, jonka reitit oli ”mahdutettu” seitsemälle A4-karttapohjalle.

Kalpalinna ajettiin ”vajaana” – reittivirheitä silti muita jaksoja enemmän
Kokeneen, suunnistuksellisista kisoista tunnetun ratamestarin ”kynänä” oli toiminut Jarmo Vehkakoski. Kun kilpailun valvoi RiiUA:n Riku Bitter, oli sen tekemisessä käytetty melkoisesti AS-osaamista – ja huima määrä työtunteja. AAU järjesti nykyisellä emit-aikakaudella maastoon 12 miehitettyä asemaa – tai asemia oli 11, mutta yksi asema toimi kahdessa paikassa.

Kotikenttäedusta ei Pekka Virtasen kisoissa ole yleensä ollut hyötyä, eikä tilanne ollut tälläkään kertaa muuksi muuttunut. Vaikka Hämeessä järjestetään paljon AS-kisoja, ainakin AAU:n järjestämän sarja-avauksen päätösjakso oli paikallisillekin pareille uusi: kisan loppuhuipennus ajettiin Visamäkikampuksen parkkialueilla.

Kilpailun avausjakso ajettiin Rastilan entisellä asfalttiasemalla. JRT:n kautta siirryttiin Kalpalinnaan, missä huimia hyppyjä harrastavat pyöräilijät olivat estäneet ratamestaria hyödyntämästä aluetta täysipainoisesti. Jos todellinen extreme-hararstus kiinnostaa, Kalpalinnassa kannattaa käydä viikonloppuna seuraamassa pyöräilijöiden edesottamuksia.

Eniten reittivirheitä ylimmissä luokissa synnytti Kalpalinnan vaunualue, missä ensimmäinen RT piti ottaa tarkalla tolppien välisellä ajolinjalla – liian aikainen käännös vei seuraavan lenkin reitille. Myös Kalpalinnan ”kymppitonniosuus” aiheutti normaalia enemmän reittivirheitä.

Turengin entiselle sokeritehtaalle rakennetulle jaksolle lähdettiin niin ikään JRT:ltä.
Alangon teollisuusalueen kautta kilpailijat siirtyivät Harvialan taimitarhoille. Sekä nelosjakso että sitä seurannut Kantolanniemen teollisuusaluejakso aloitettiin AT:lla. Myös maalijaksolle kilpailijat lähtivät JRT:ltä. 

Ylivoimaiset luokkavoittajat
Kaikissa neljässä sarjakilpailuluokassa voittaja oli selvästi muita pareja parempi.
C-luokan ykköseksi sijoittui hämeenlinnalais-renkolainen pari Tuomas Korpiaho – Miikka Mäenpää, joka voitti myös opiskelijoiden Loppukapinan. Loppukapinassa toiseksi sijoittunut tamperelaispari Henna Limingoja – Urvelo Miettinen oli 15 parin C:ssä toinen ennen VaToSUA:n pareja Ari Viholainen – Mikko Peltonen ja Arto Palin – Janne Pola.

Sarjan aloittelijaluokan voitti ylivoimaisesti pääkaupunkiseudun kirkkonummelais-keravalainen pari Sami Myllys – Jani Lehtinen. Yhdeksän parin E:ssä oli toinen Riihimäen Jukka Toivonen – Janne Toivonen.
AAU:n kisa houkutteli kovan osanottajakaartin sekä M- että B-luokkaan, joissa molemmissa kilpaili 13 kaksikkoa. Kovimman tuloksen kisan vaativimmalla reitillä teki M:n voittanut RiiUA/KangUA-pari Hannu Hämäläinen – Jari Kulmala. Tammelalaispari Arto Taponen – Markku Kytäjä oli ylimmän luokan kisassa kakkonen ennen vantaalais-lohjalaista kaksikkoa Pekka Pusa – Jarkko Heino.

B:n kärkeen ajoivat LopUA:n ikinuoret Jouko ja Seppo Kulmala. UFAKin konkaripari Egil Sundberg – Bengt Ölander oli B:ssä toinen ennen akaalais-hattulalaista paria Heikki Lehtonen – Petri Hippeläinen.


Ahveniston AU:n isännöimässä AS-sarjan avauskisassa ajettiin AS-neitseellisillä alueilla eli Visamäkikampuksen parkkipaikoilla.