|

|
Osallistumismaksut
Osallistumismaksut osakilpailuihin määräytyvät kunkin kilpailun kutsun mukaisesti. Erillistä sarjamaksua ei kerätä.
Sarjapisteet
Sarjapisteet lasketaan SM-sarjan sääntöjen mukaisesti, jolloin osakilpailun voittaja saa kussakin luokassa
100 sarjapistettä, toiseksi tullut 96, kolmanneksi tullut 93 jne.
Kaksi parasta osakilpailua lasketaan mukaan kunkin osallistujan sarjapisteisiin. Mikäli sarjapisteet menevät tasan, ratkaistaan paremmuus SM-sarjan sääntöjen mukaisesti.
Sarjapalkinnot
Sarjassa palkitaan kunkin luokan kolme parasta kuljettajaa ja kartanlukijaa. Luokkavoittajat saavat Hanaa! -lehden vuosikerrat.
Lisäksi sarjassa arvotaan kaikkiin kolmeen osakilpailuun
osallistuneiden henkilöiden kesken yksi 200 euron bensalahjakortilla.
Junnumestarit
Sarjan parhaan junnuparin palkinnosta pääsevät kilpailemaan ne parit, joiden yhteenlaskettu ikä on 60 vuotta tai alle ennen ensimmäisen osakilpailun
ilmottautumisajan päättymistä. Luokasta riippumatta koko sarjasta eniten sarjapisteitä kerännyt junnupari palkitaan sarjan lopuksi muistopalkinnoilla.
Joukkuekilpailu
Talvisarjan joukkuekilpailussa ovat mukana kaikki seurat ilman erillistä ilmoittautumista. joukkuepisteet lasketaan karttureille ja kuskeille erikseen, jolloin jokainen kilpailija hankkii pisteitä sille seuralle jota kilpailussa edustaa. Jokaisesta osakilpailusta lasketaan kunkin seuran 4 eniten pisteitä keränneen kuljettajan ja kartturin pisteet yhteen. Loput seuran kilpailijat ajavat pisteitä pois kilpailijoiltaan. Joukkuekilpaillusta ei jaeta erillisiä palkintoja, mutta mainetta on jaossa sitäkin runsaammin.
Tulokset
Sarjan tulokset julkaistaan autosuunnistus.net-sivuilla. Erillisiä sarjatuloksia ei postiteta. |
|