| Kanta-Hämeen autosuunnistussarjan palkintojenjako
(24.9.2004)
Kanta-Hämeen autosuunnistussarjan palkintojenjakotilaisuus pidettiin Hämeenlinnassa Hämeen maanmittaustoimiston tiloissa. Sarjassa menestyneet kantoivat koteihinsa henkilöautolastillisen palkintoja, käytetäänhän Suomen vanhimmassa AS-sarjassa melkoisesti rahaa menestyneiden kilpailijoiden palkitsemiseen. Hämeen maanmittaustoimisto tarjosi asiayhteyteen sopivat tilat Kanta-Hämeen AS-sarjan palkintojenjakotilaisuudelle. Tilaisuutta yhdessä Ahveniston AU:n Pekka Virtasen kanssa isännöinyt maanmittausjohtaja Seppo Sulku kertoi illan aikana niin maanmittaustoimistosta yleensä, Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta kuin myös omasta, suunnistus- ja tarkkuusajolähtöisestä autourheilu-urastaan. Tälläkin hetkellä autourheilua historic-ralleissa kartanlukijana harrastava Seppo Sulku ajoi aktiivisesti autosuunnistusta 60-luvulta 80-luvun puoliväliin saakka. Sulku tyhjensi sarjan näyttävää palkintopöytää yhdessä Virtasen kanssa, ja illan päätteeksi paikallaolojoille tarjoutui tilaisuus perehtyä Karttapaikkaan, jonne AKK-Motorsportin AS-lajiryhmä on hankkinut käyttöoikeudet helpottaakseen ratamestareiden työtä. AS-lajiryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa Pekka Virtanen kertoi tulossa olevista sääntömuutoksista. Luvassa on poikkeuksellisen paljon muutoksia ainakin muuttuneiden pykälien määrällä mitattuna. Kanta-Hämeen AS-sarjasa tehtiin kesän aikana ennätykselliset 349 kilpailusuoritusta. Sarjan järjestäjät ovat jo lyöneet lukkoon ensi vuoden sarjakalenterin, joten luvassa on takuuvarmaa tiistai-iltojen AS-viihdettä myös ensi kaudella. Ja kuten sarjan palkintopöytä osoitti, osanotto kannattaa. |