| Hanaa-lehti ja autosuunnistus
(8.2.2004)
Suomalaiseen autourheiluun erikoistunut Hanaa-lehti on päättänyt laajentaa sisältöään MM-rallin puolelle ja muuttaa autosuunnistusjuttunsa kisaraporteista taustajutuiksi. Samalla lehden AS-juttujen tekijöiksi on tullut anonyymi harrastajajoukko. Hanaa-lehden autosuunnistusjuttuja lehden alkuajoista lähtien eli 90-luvun alkupuolelta alkaen kirjoittanut allekirjoittanut sai tammikuun alkupuolelta lehden päätoimittajalta Kare Aspilta työsuhteen päättymisestä kertoneen sähköpostiviestin. En tiedä, montako autosuunnistajaa kuuluu 17 kertaa vuodessa ilmestyvän Hanaan tilaajakuntaan, mutta koska lehti tuskin itse kertoo tekemästään linjamuutoksesta, julkaisun mahdollisten asiakkaiden on mielestäni syytä tietää asiasta. Hanaa-lehden tekemä kirjoittajan vaihto on ok-asia, mutta sen perusteet tuntuvat journalismin ammattilaisesta hiukan oudoilta ja suunnitelmat suurilta, koska uudet tekijät mitä ilmeisimmin ovat toimittajina amatöörejä. Tiedän, ettei tietty harrastajajoukko hyväksy kirjoituksiani, ovat ne sitten virallisia AS-lajiryhmän kannanottoja tai kevyempää asiaa, mutta ainakin tähän saakka näidenkin henkilöiden on ollut pakko tyytyä asiantilaan, sillä jonkunhan tästä lajista on kirjoitettava, mikäli se aiotaan pitää hengissä. Kaivattu uudistus Olisin mielelläni lopettanut Hanaa-lehteen kirjoittamisen jo aiemmin, jos lajin pariin olisi ilmestynyt muitakin kuin Internet-kirjoittajia. Nyt tilanne on korjaantunut, joten enää ei puutu kuin vuoden 2003 kirjoituspalkkiot tililtä. Sen verran toivon lehden päätoimittajalta selkärankaa, että hän maksaa velkansa ennen kuin maksaa – jos palkkioksi on sovittu muutakin kuin ”rallimakkaraa”, mikä lienee maksuväline rallipuolella ainakin muutaman kirjoittajan suhteen – tälle uudelle kirjoittajaryhmälle senttiäkään. Tähän saakka olen hyväksynyt viivyttelyn ja selitykset, mutta koska työsuhde on päättynyt, tilit pitää saada tasan. Ei enää kisaselostuksia Hienoja ajatuksia. Mutta moni alaa tunteva ammattilainen on minun tavallani ihmetellyt, miten AS-harrastajat eroavat lukijoina ralli-, rallisprint- ja JM-harrastajista, joille Hanaa-lehti tarjoilee kisaraportteja, joita nykyisin kaiken lisäksi kirjoittajat pääosin sellaiset ”tekijät”, joilta en itse ostaisi juttuja edes ilmaiseksi. AS-työryhmän ensimmäiset jutut olivat ihan ok-tavaraa, vaikka niistä olikin helppo päätellä, millä suunnalla ainakin joku kirjoittajista elelee. Koska Hanaa-lehdessä ei sanottavasti harrasteta editointia, mikä tarkoittaa juttujen käsittelyä eli korjaamista, ensimmäiset tuotokset olivat muutamaa ”mihin tätä tarvitaan” -kappaletta lukuun ottamatta ihan hyviä. Tai ainakin parempia kuin olin odottanut. Ja tuskin tein itsekään toimittajanurani alkuaikoina ”valmista” tekstiä. Eli minulla on toivoa sen suhteen, että seuraavan AS-vuosijulkaisun tekevät jotkut muut kuin allekirjoittanut ja taittaja Jaska Vehkakoski. Ja ehkä pystyn jopa käyttämään näitä uusia Hanaa-lehden avustajia AKK-Motorsport-lehden avustajina. Hyville autourheilukirjoittajille löytyy aina käyttöä. Mutta miten tavoitan heidät? Oudoin juttu tuoreimmassa Hanaa-lehdessä on se, että muillakin kuin AS-jutuilla on tekijöinä nimimerkkejä. Normaali käytäntö on, etteivät lehdissä kirjoita nimimerkin suojassa kuin korkeintaan kaikkein nössöimmät lukijat yleisöpalstalla. En kuulu ilman nimeä kirjoittaviin nettikeskustelijoihin, joten asenteeni tällaiseen salailuun on jyrkkä. ”Palstaa pitämään on ilmaantunut ja ilmoittautunut harrastajista (monelta tasolta) koostuva työryhmä, joka hoitaa vastedes homman.” Näin kirjoitti Asp. Hiukan ihmetyttää, etteivät tämän ”Gruppo AS:n” jäsenet uskalla paljastaa identiteettiään. Kun aikoinani kirjoitin Tuulilasiin ensimmäiset juttuni, ne olivat sellaisia Ville 5 vuotta -tarinoita, ettei niitä näin jälkeenpäin kehtaa lukea, mutta oli niissäkin nimi näkyvissä. Ja kehtaahan jopa Vesa Rauhala kirjoittaa Hanaa-lehteen ”juttuja” omalla nimellään! Toivotan uusille AS-toimittajille onnea ja menestystä heidän valitsemallaan uralla. Pitäkää AS hyvin ja tasapuolisesti esillä lehden sivuilla. Mutta miettikää myös, mikä on kirjoittamisen arvoista ja mikä ei. Kisajärjestäjiä ei pidä kritisoida, he tekevät arvokasta työtä, mutta selvät ylilyönnit pitää tuoda esille. Ja kuka jaksaa kisa kisalta lukea samalla kaavalla tehtyä analyysiä eri luokkien reiteistä, kisapapereista jne.? Ja Hanaa-lehden lukijoille, jotka olette tekemässä kisoja: yrittäkää saada tuohon(kin) lehteen kisoistanne ennakkopätkiä. Ei niillä tai AKK-Motorsportissa julkaistavilla kilpailuilmoituksilla kilpailijoiden määrää lisätä, mutta pääasia on, että laji on esillä. Ja yrittäkää saada kisanne sille myös paikallisissa medioissa. Homma kyllä onnistuu, mutta sen eteen pitää nähdä hiukan vaivaa. Joskus Hanaassa voi tosin käydä puffien kanssa samalla tavalla kuin kävi lehden 10-vuotisjuhlille: asia unohtuu eli hautautuu. Ja selityshän löytyy tietotekniikasta: ”Se Rengon AS-sprintin puffi kärsi hetkellisen elektronisen kadotuksen eli seikkaili parin sähköpostin väliä kunnes minä itse unohdin sen poimia mukaan kisajuttuihin. Eli syyllinen olen minä. Korjataan seuraavaan.” AS-kirjoittelemisiin PS. Me Renko-sprintin kisajärjestäjät odottelimme Hanaa-lehden AS-kirjoittajien yhteydenottoa, koska tulossa on myös järjestäjistä kertovia juttuja. Koska niin ei tapahtunut, teimme itse omat juttumme. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna ilmestyneessä Aamupostissa (kyseessä on Hyvinkään ja Riihimäen Sanomien yhteenliittymisen seurauksena viime syksynä syntynyt päivälehti) oli puolen sivun tarina siitä, millaista on olla AS-kisan ratamestarina talvella. Mikäli joku AS-tiedotusintoinen tarvitsee juttupohjaa, tarinan saa allekirjoittaneelta. Tarjous koskee myös Grupp AS -joukkuetta. |