Sivuston ylläpito:

kannonkiertajat-logo

Olet tässä: Autosuunnistus

Oksman – Nousiainen voitti Talvieksytyksen cup-luokan

Riihimäen Urheiluautoilijat järjesti viime vuoden viimeisen autosuunnistuksen cup-osakilpailun jatkoksi tämän talven ensimmäisen AS:n arvokilpailun. Kaksi vuotta sitten Talvieksytys oli SM- ja cup-osakilpailu, nyt B- ja C-luokiteltujen parien cup-kisa.

Vähäluminen talvi tuotti pieniä ongelmia Talvieksytyksen ratamestareille Riku Bitterille ja Mika Salolle, sillä koko nelituntinen kisa suunnistettiin pelloille auratuilla polkuverkostoilla. Urat eivät kuitenkaan hukkuneet leutojen päivien aikana, ja kisa tarjosi RiiUA:n kisoille tuttuun tapaan sopivasti suunnistusvaikeutta.

Neljässä luokassa kilpaili yhteensä 35 paria, eikä yksikään autokunta selvittänyt suunnistuskuvioita läpi ilman puuttuvia suunnistusasemia. Jokainen hukattu ”reitti” on 600 virhepistettä, eli se vastaa kymmenen minuutin aikavirhettä.

Suunnistuksellisesti parhaat parit ovat yleensä luokkien kärjessä. Tämä päti myös 16 parin cup-luokassa, missä pienimmät aikapisteet ajaneet kaksikot hukkasivat kukin kolme ”reittiä” ja olivat vasta sijoilla 3–5.

AT-pisteissä viidenneksi sijoittunut akaalais-lahtelainen pari Henri Oksman – Antti Nousiainen (kuvassa) hukkasi vain yhden ”reitin” ja voitti cup-luokan varsin ylivoimaisesti. Voittajan tarkkuudella mutta selvästi hitaammin (AT-pisteissä 7:s) edennyt AAU/LopUA-pari Ari Karjalainen – Mika Pulkkinen otti toiseksi suurimmat cup-pisteet.

Talven SM-osakilpailu piti ajaa viikko ennen Talvieksytystä, mutta Lapuan kisa siirrettiin huono lumitilanteen vuoksi maaliskuun alkuun. M-luokan parit lämmittelivät Lakian Ajoja varten Talvieksytyksessä. Kolmen kärki mahtui tiukkaan nippuun järjestyksessä Anssi Karppinen – Timo Saarinen (TCOF/KangUA), Jarno Laine – Pekka Virtanen (AAU/LamUA) ja Jari Koivisto – Toni Koivisto (FoSUA).

A-luokan voitti ylivoimaisesti HeiUA/KangUA-pari Raimo Vennola – Jari Kulmala. C-luokan ykköseksi ajoi Lapuan Petri Ylijoki – Jukka Jääskeläinen.

OksmanHenriNousiainenAnttiK

Cup-luokan voittajat Henri Oksman ja Antti Nousiainen

Viimeksi päivitetty 16.02.2017 18:49

Arvokisapäivämäärät 2017

Kauden 2017 SM- ja Cup-arvokisojen sekä NEZ-kilpailujen päivämäärät ja järjestäjäseurat ovat selvillä.

SM-osakilpailut
4.2. 4.3.2017 Lapua Lapuan UA
16.9.2017 SM Rapakeli AS FoSUA
21.10.2017 Hiljaisen Pojan Ajo HyUA
4.11.2017 45. Härkätien lenkki AS-SM AAU
Cup-osakilpailut
11.2.2017 Talvieksytys RiiUA
27.5.2017 AL-Härmä AL-Härmä
2.9.2017 UFAK-lenkki UFAK
16.9.2017 SM Rapakeli AS FoSUA
4.11.2017 45. Härkätien lenkki AS-SM AAU

Viimeksi päivitetty 29.01.2017 12:19

SM-kauden avaus Lakian Ajot SM siirtyy varapäivälle 4.3.

Kilpailukalenteriin alunperin 4.2.2017 ajettavaksi merkitty Lapuan Urheiluautoilijoiden järjestämä Lakian Ajot AS SM siirretään vallitsevan lumitilanteen vuoksi varapäivälle 4.3.2017.

Lapuan UA tiedote

Foorumikeskustelu

 

Viimeksi päivitetty 26.01.2017 11:39

SM-Mitalistit 2016

DSC 0425

SM-Armonlaakson Ajon palkintojenjaon jälkeen kukitettiin tämän vuotiset autosuunnistuksen SM-mitalistit. Kultamitali jaettiin tänä vuonna kilpailijaparien Anssi Karppinen TCOF (1.vas.) – Timo Saarinen KangUA (2.vas.) sekä Jari Koivisto FoSUA (3.oik.) – Toni Koivisto FoSUA (3.vas.) kesken. Pronssimitalit menivät LaihUA:n parille Jussi Koski (2.oik.) – Eero koski (oik.)

Viimeksi päivitetty 10.10.2016 08:31

Sivu 3 / 13

Alueelliset AS-sivut

Autosuunnistus.net toimitus

AS-uutiset & juttuvinkit: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kilpailukalenteri: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tilastot: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

UFAK-lenkki NEZ/CUP 2.9.2017 kilpailukutsu!

UFAK-lenkillä mukana myös kansalliset MA-luokat

Kilpailukutsu

52. Oskarin Yöajon Kilpailukutsu

Kilpailukutsu

Kanta-Hämeen AS-sarjan Tolppamainos

Kanta-Hämeen AS-sarjan tolppamainos on julkaistu kaikkien levitettäväksi

Lue Lisää

 

Kilpailuja:

ASsarja2017mainos

Free business joomla templates