![]() |
Autosuunnistuksen
|
autosuunnistus.net |
10.8. Riihimäen Toivoset ajamassa AS-sarjan aloittelijamestareiksiRiihimäkeläiset Jukka ja Janne Toivonen voivat juhlia Kanta-Hämeen autosuunnistussarjan aloittelijaluokan mestaruutta, vaikka yhdeksän kisan sarjasta on ajettu hädin tuskin puolet. Kevätkauden neljästä kisasta puolet voittaneet Toivoset kasvattivat osakilpailuvoittojensa määrää, kun ohjelmassa oli sarjan syyskauden avannut Turengin AUKn järjestämä kisa. Toivosten pistehaaviin kertyi keväällä myös kaksi kakkossijaa, joten heidän mestaruutensa on käytännössä varma, lasketaanhan sarjan loppupisteisiin kunkin kilpailijan kuusi parasta suoritusta. Janakkalassa Toivoset suunnistivat selvästi epätarkemmin kuin Piia Suomu-Virtanen ja Marika Niemi, mutta nopea eteneminen tuotti tulevalle mestariparille kuitenkin muutaman pisteen voiton. Toijalalainen naispari sijoittunee E-luokassa hopealle. C-luokassa vaihtui sarjajohtaja ensimmäiset kerran tällä kaudella, kun valkeakoskelaispari Ari Viholainen – Mikko Peltola nousi osakilpailuvoitolla piikkipaikalle. Voittajapari ajoi kisan hienosti lähes järjestäjän laatimassa aikataulussa. Sarjan C-luokkaa kevätkauden kisojen jälkeen johtanut hämeenlinnalais-renkolainen pari Tuomas Korpiaho – Miikka Mäenpää oli Janakkalassa kolmas. C:n voittajaakin hienommin aikataulussa pysyi tervakoskelaispari Janne Raitala – Mika Jylhä, joka ei saanut yhtään AT-pisteitä. Yksi kadotettu, kymmenen aikavirhepisteen arvoinen suunnistushuti pudotti parin kuitenkin C:n kakkoseksi. Raitala ja Jylhä ovat kuitenkin vielä hyvin mukana C:n kärkijoukossa, johon kuuluu myös Janakkalassa epäonnistunut RiiUA:n pari Jani-Jukka Miettinen – Mika Salo. Myös B-luokassa taistelu mestaruudesta kiristyi, vaikka Lopen UA:n Jouko ja Seppo Kulmala ovatkin vielä selvästi karussa kanssakilpailijoiltaan. Kulmalat jäivät syksyn sarja-avauksessa kolmanneksi samalla pistemäärällä VaToSUA/CCR-parin Heikki Lehtonen – Petri Hippeläinen kanssa. B:n voitti Lammin UA:n pari Ari Karjalainen – Jyrki Kohtala. MA-luokan ykköseksi TAUKin kisassa ajoi LopUA:n Markku Jalava – Ari Haalahti. Sarjan neljä viimeistä osakilpailua ajetaan Valkeakoskella (14.8.), Lammilla (21.8.), Lopella (28.8.) ja Tervakoskella (4.9.). |